Pe 27.1. Pelivihjeet
Lähtö 01
A) 1
B) 4,12,14,7,11,2,13,10,9
C) 8,3,5,6
Kovasukuinen (1) SIRINELLA on aloittanut uransa mainioilla suorituksilla. Kyseessä on nopea avaaja, jolla on ykkösradalta loistotilaisuus hallita juoksun jokaista metriä. (4) KIUAS ei sen sijaan käynnisty ollenkaan rivakasti. Viime perjantainakin ruuna taivalsi johtavan rinnalla, vaikka lähti matkaan yksin paalulta. Laukka 400 metriä ennen maalia vei ruunalta mahdollisen voiton, mutta vahva loppuveto nosti vielä kakkoseksi. Ravilla vahva vääntäjä menestyy jälleen. (12) SUHHAUS on erittäin epävarma tapaus, mutta ravilla resurssit riittävät näissä sarjoissa pitkälle. Viimeksi Turussa Suhhaus sijoittui johtavan rinnalta kolmanneksi, vaikka kainalosuojat menivät rikki. (14) FEMMA on aloittanut kautensa kahdella kirivoitolla. Lähtöasetelmat ovat nyt aiempaa vaativammat, mutta juoksun onnistuessa menestyskulun jatkumiseen on hyvät mahdollisuudet. Ravia kulkevan Sirinellan kukistaminen olisi kylläkin yllätys. (7) TAAJANTUISKU on kehityskelpoinen 5-vuotias. Joulukuussa Seinäjoen Nuorten Sarjassa Hannu Tikkalan suojatti ylsi rahoille laukasta huolimatta. (11) VIVA VALPURI paikkasi Teivon tauolta paluussaan alkulaukkansa ihan mukavasti, eikä menestys yllättäisi lainkaan. Viime perjantaina johtopaikalta neljänneksi jaksanut (2) JUKURIINA tekee tasaista työtä, mutta loppuun saisi löytyä hieman lisää puristusta. Joihurin tyttärellä on hyvä mahdollisuus saada unelmajuoksu Sirinellan takana 2. sisällä, mutta silti kaksariin yltäminen ilman muiden suosikkien laukkoja olisi pikkuyllätys. (13) SÄVÄRI on tasavauhtinen puurtaja.
Lähtö 02
A) 9,4,8
B) 3,7,6,2,5,10
C) 12,1,11
(9) BARBERA pilasi viimeksi pelinsä lähtösuoran laukkaan, mutta uran avauskilpailussaan Classic Responsen tytär jyräsi ykköseksi 2. radalta ilman selkää. Ravilla vastaavan tason suoritus riittää taas aivan kärkeen. (4) NANNI RIZ oli Vermossa kelpo kakkonen 800 metrin kirillä 3. ulkoa. Jouni Nummen suojatti on vakava voitontavoittelija. (8) CLARITY kiri Teivossa sisäratajuoksun jälkeen positiivisesti kakkoseksi. Lähtöpaikka ei ole tällä kertaa kadehdittava, mutta kovasukuinen jenkkitamma parantaa koko ajan hiljalleen starttien myötä. (3) SWEET MAMA BLUE on esiintynyt edukseen Harri Koivusen ajamissa kilpailuissa. Keskiviikkona Vermossa Gigant Neon tytär spurttasi kirisuoraa ulkoratoja pitkin täysin omaa vauhtiaan, ja Forssan kakkossijassa tamma sai tosi myöhään tilaa johtavan takaa. Lähtöasetelmat ovat nopean avaajan puolella, mutta kuskin heikkeneminen pudottaa b-ryhmään. (7) ELLEN H on aloittanut uransa kohtuullisilla suorituksilla. Viime perjantaina Diesel Donin tytär sijoittui neljänneksi 3. ulkoa. (6) VENGEANCE voitti Turussa varmasti edettyään johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla. Ruuna on pelihevosia, mutta viime kertaa kovemmassa lähdössä voiton uusiminen ei ole helppo tehtävä. (2) EXTREME VICE ei Forssan perusteella pysty lähtemään auton takaa kovinkaan rivakasti, sillä ruuna jäi ykkösradalta ensin 3. sisälle ja lopulta 4. sisälle. Classic Hoganin poika siirtyi 700 metriä ennen maalia 3. ulos, mistä kipusi 500 metrin kirillä kolmanneksi. Hyvältä lähtöpaikalta totosija on mahdollisuuksien rajoissa. Valmentajaa vaihtanut (5) PRISON BREAK on napannut totosijansa tämänkertaista helpommista lähdöistä, joten totoputkessa jatkaminen vaatii pientä venymistä.
Lähtö 03
A) 10,5,4
B) 6,9,2,3,7,11
C) 8,1
(10) TINOTEUS oli Turussa 2. sisältä kelpo kakkonen vain Voinapille häviten. Tinoteus on nopea sekä nykyään ravivarmakin, mutta puristusta saisi löytyä hieman enemmän. Tämänkertainen vastus antaa täydet mahdollisuudet uran avausvoittoon, mutta Tinoteus on aina ollut terävämpi lyhyellä starttivälillä, joten Tinon poika ei todennäköisesti ole nyt aivan yhtä hyvä kuin viimeksi. Lisäksi takarivin lähtöpaikka on ilman muuta Tinoteusta vastaan. Tinon poika ei nimittäin ole mikään varsinainen kiertelijä. Eturivistä Tinoteus olisi ollut tässä lähdössä erittäin todennäköinen keulahevonen. (5) R.R. VALUUTTA voitti viimeksi johtopaikalta muuten varmasti, mutta meno loppusuoralla ei ollut kuitenkaan täysin ravivarman näköistä. Ravilla R.R. Valuutta ehdottomasti menestyy, mutta laukkariski on melko suuri. (4) TROIJA oli Jyväskylässä kohtuullinen 4. sisältä merkittävästi tämänkertaista kovemmassa lähdössä. Eturivissä on monta hidasta avaajaa, joten Troija voi päästä hyviin asemiin keulaan tai johtavan taakse. Vaikka menestyksestä on jo aikaa, on Troija ilman muuta tämän lähdön perushevosia. (6) PIKARTTI on suorittanut tämän kauden starteissaan tasaisesti vailla suurempaa loistoa. Tässä porukassa voittokaan ei yllättäisi. (9) NÖPÖ-NEITI on tasavauhtinen puurtaja, jota suuren laukkariskin vuoksi ei voi matkan aikana kovinkaan paljon patistaa. Voitto on tiukassa, mutta ravilla ennätys alla Poriin saapuvalla tammalla on täydet totosaumat. Myös tasavauhtinen (2) SANDERSKA huomioidaan ajoissa peleissä.
Lähtö 04
A) 14,5,11
B) 6,2,3,10,13,12,4,1,9
C) 8,7
RAY –LÄHTÖ. (14) KROSSI on pienen suvantovaiheen jälkeen löytänyt uudelleen kuntonsa. Viimeksi Porissa Krossi vaihtoi 2. sisältä 2. ulos 1200 jäljellä. Turon poika hakeutui loppusuoran alussa kärkirintaman takaa neljännelle radalle ja punnersi lopussa ykköseksi ennen Tärytettä. Vaikka viime voitto tuli nappireissulla, pystyy Krossi tekemään itsekin töitä. Oikein sopivassa lähdössä Jouni Miettisen valmennettava jyrää ravia polkiessaan ilman muuta aivan kärkeen. On täysin mahdollista, että Miettisen talliin tulee kaksoisvoitto, sillä myös (5) SUVELAN TÄHTI kilpailee vahvassa vireessä. Viime perjantaina laukka 3. ulkoa 900 metriä ennen maalia pudotti Saran Salaman pojan kauas hännille, mutta muiden hidastaessa Suvelan Tähti vain kiristi vauhtiaan ja ehti vielä toivottoman näköisistä asemista kakkoseksi. Ravilla Suvelan Tähti pärjää, mutta laukkariski on konkreettinen. (11) R.R. VEERA on lähdön kolmas A-hevonen. Kyvykäs tamma ei ole pitkään aikaan kilpaillut tasollaan, mutta maanantainen Jyväskylän kilpailu oli lupauksia herättävä, sillä Kyösti Ahosen suojatti hävisi 3. sisältä vain kovalle A.T. Vekkulille. (6) KUMINOVA kiertyi Forssassa 3. ulkoa 2. ulos 600 jäljellä ja hakeutui loppusuoran alussa 3. radalle. Nauriskydön Veto ja Karelinan Helmi menivät loppusuoralla menojaan, mutta Kuminova sinnitteli kuitenkin kohtuullisesti kolmanneksi. Nopea avaaja saanee taas hyvän juoksun, joten huumorin riittäessä totosijaan on hyvät mahdollisuudet. Voittoon asti yltäminen edellyttää kuitenkin lisäpuristusta. (2) PYRITA ei päässyt tulemaan Seinäjoella vapaasti sisärataa 3. sisältä. Tamma vaikutti nousuvireiseltä. (3) TUMELII oli jo samaisessa lähdössä vajonnut taustalle kierroksen kirillä 3. ulkoa laukatessaan loppusuoran alussa. Ravilla hyvä sijoitus ei ole kuitenkaan mahdottomuus. (10) HIPI LYYLI taipui Forssassa reipasvauhtisessa juoksussa 2. sisältä. Startti vei luultavasti eteenpäin, mutta Hipi Lyyli ei ole kovin hanakka kiertelijä. Suureen systeemiin mahtuvat myös epävarma (13) TILTUN TÄHTI, tauolta paluussaan 3. sisältä viidenneksi sijoittunut (12) VEKKULAN VÄISKI sekä tauolta paluussaan Ari Moilasen ohjiinsa saava (4) VESKER.
Lähtö 05
A) 1,3
B) 6,5,4,2,7
C) 10,8,9
KARJALA –LÄHTÖ. (1) ARMSTRONG TRANSS R on kohonnut kovaan kuntoon. Viimeksi Forssassa Tom Erikssonin valmennettava nousi 4. ulkoa selässä 3. radalle vajaat 900 jäljellä. Varennen poika iski 4. rataa 300 jäljellä ja eteni lopussa ykköseksi ennen Jose Boyta. Viime aikoina jatkuvasti takarivin paikoilta matkaan kiihdyttänyt ruuna on kerrankin päässyt hyvälle eturivin paikalle, ja tällä kertaa hevosella kokeiltaneen keulajuoksua. Keulajuoksun sopivuudesta ei ole näyttöä, mutta hyväkuntoiselle menijälle sen kyllä luulisi sopivan. (3) MAX MOONLIGHT sijoittui Armstrong Transs R:n voittamassa Forssan lähdössä kolmanneksi 5. ulkoa. Keskiviikkona Vermossa Max Moonlight joutui 6. ulkoa kirivaiheessa vetämättömään selkään. Kun keulahevoset olivat kyseisessä lähdössä muutenkin vahvoilla, oli rahasijalle nouseminen hieno suoritus. Armstrong Transs R:n tavoin myös Max Moonlight on päässyt pitkästä aikaa hyvälle lähtöpaikalle. Kyseessä on hyvä kirihevonen, joka on syytä rastata kaikille lapuille. (6) SNOWFLAKE S:llä ei haluttu ajaa viime perjantaina 2. rataa ilman vetoapua, joten ruuna siirtyi ensimmäisellä takasuoralla 5. sisälle. Jatkossakaan juoksu ei mennyt ollenkaan sujuvasti. Meri Elomaan valmennettava pinkoi taustalla juosten maaliin, ja hevonen jätti itsestään selvästi sijoitustaan paremman kuvan. (5) PANTER H taas oli omassa lähdössään selkeä pettymys taivuttuaan johtopaikalta turhan helposti neljänneksi. Ori ei ollut mennyt ollenkaan eteenpäin Seinäjoen kauden avauskilpailusta. Voitto ei edelleenkään yllättäisi, mutta se edellyttää kyllä selkeää profiilin nostoa viime startteihin nähden. (4) RAFFA WILL ei ole Porin juoksuissaan säväyttänyt. Nyt tamma voi päästä johtavan selkään, mistä omaisi täydet totosaumat. (2) STONEISLE ELVIS on kunnossa, mutta rytmin löytyminen tahtoo kestää turhan kauan. Ylivauhtisessa juoksussa Stoneisle Elviksellä olisi hyvät saumat yllätykseen, mutta ylivauhtinen juoksu ei vaikuta erityisen todennäköiseltä. (7) ABLAZE JAM oli viime kaudella parhaimmillaan oikein hyvä, mutta kauden lopun suoritukset eivät puhutelleet. Puolentoista kuukauden tauolta hevonen on arvoitus, mutta tuskinpa Smooth Blendin poika on heti parhaimmillaan.
Lähtö 06
A) 7
B) 10,3,2,9,8,4,6,1,5,11
C) –
VIKING LINE –LÄHTÖ. (7) VEKKULAN LEEVIn kohdalla on riskitekijöitä, sillä ruuna palaa tauolta ja viime starteista poiketen nyt ei päästä riisumaan kenkiä. Laukkariskikin on ilman muuta suurempi kuin taulusta voisi päätellä. Lähtö on kuitenkin niin passeli, että kaikista edellä mainituista tekijöistä huolimatta Jarmo Virtasen käsissä vahvan paluun radoille tehnyt ruuna on selvä suosikki. Viimeisimmässä kilpailussaan Vermossa Vekkulan Leevi kiertyi 2. ulkoa johtavan rinnalle päätöskierrokselle lähdettäessä, painui kärkeen viimeisen kaarteen lopussa ja piti lopussa sitkeästi V75-voittoon. Tätä edeltäneessä Vermon kisassa Vekkulan Leevi hehkutti uloimmalta radalta kärkeen hurjan 18,5-kyytisen avauspuolikkaan päätteeksi. Ruuna kesti alun revittelyt hyvin ja sijoittui neljänneksi Tesantin, Ponnen Onnin sekä Tinon Tempon jälkeen. (10) MANAMAN väläytteli tulemistaan Kuopion sekä Teivon tasokkaissa lähdöissä, mutta kahdessa viime startissa ruuna on ollut selkeä pettymys. Turun Toto75-lähdössä Manaman taipui melko lailla taistelutta johtavan rinnalta. Tällä kertaa kuskikin heikkenee, mutta vastaavasti lähdön taso ei ole läheskään viime kilpailujen tasolla. Fyysisen vireensä puolesta Manaman riittää tässä tehtävässä kärkeen, kunhan vain kilpailuhuumori on kohdallaan. (3) ENSILENTO tekee tasaisen luotettavaa työtä. Tiistaina Teivossa Ensilento juoksi lopulta 2. ulkona, mistä ylsi loppusuoran mittaisella kirillä Täryten sekä Ullerin jälkeen kolmanneksi. (2) LEON SALAMA laukkasi samaisessa lähdössä 4. ulkoa ratkaisevan pahoin 900 metriä ennen maalia. Ori ei ole taukonsa jälkeen löytänyt huippuvirettä, mutta tässä porukassa menestymiseen on silti ravilla hyvät mahdollisuudet. (9) LAAKA puurtaa Ensilennon tavoin tasaisesti, mutta on huomattavasti Ensilentoa epävarmempi. Viimeksi Porissa Laaka lähti 5. ulkoa reissuun kierros ennen maalia. Loppumatka sujui 28,1-vauhdilla, mikä riitti viidenteen sijaan. Tämänkertainen lähtöpaikka on Pysterin pojalle oikein hyvä. (8) HÄSTHAGENS HUGOn kilpailuhuumori ei ole ollut enää aikoihin huipputasolla, mutta ruuna mahtuu silti yllättäjänä mukaan suureen Toto5-systeemiin.
Lähtö 07
A) 12
B) 11,10,2,9,7,5,3,1,8,4,6
C) –
TIETÄJÄT –LÄHTÖ. Vaikka (12) SAN MARINO WOOD joutuu aloittamaan matkanteon piippuhyllyn paikalta, ei sen tappiolla spekuloiminen tunnu mielekkäältä vaihtoehdolta. Siksi väkeviä juoksuja Coktail Jetin poika jatkuvasti tekee. Viimeksi Turussa San Marino Wood hyökkäsi 3. ulkoa vajaat 900 jäljellä. Ruuna eteni johtavan rinnalle 600 jäljellä, painui kärkeen 400 jäljellä ja katosi maisemiin. Suosikin jälkeen on tosi tasaista, ja kaksariin on ehdolla monta hevosta. (11) HABA ROY ylsi viime kaudella totoon peräti 22 kertaa, joten totosijat ovat ruunalle tuttuja. Kauden avauksessaan Turussa Haba Roy nousi totoon positiivisella 700 metrin kirillä. (10) VERTICAL LIMITin taulu on arkisessa kuosissa, mutta Silver Gamen pojan kunto on kelpo tolalla. Juoksut eivät ole vain onnistuneet. Viimeksi Forssassa Vertical Limit jäi pussiin 4. sisälle. Takarivistä tarvitaan tuuriakin, mutta juoksun onnistuessa kakkossija on täysin mahdollinen. (2) SWEET SUNRISE kipusi Turun Toto75-lähdössä totoon 4. sisältä. Lähtöasetelmat ovat taas mainiot, eikä kilpailuvire ole ainakaan laskussa. (9) MISS BARBENETTE kiri edellisellä Porin vierailullaan epäonnistuneen juoksun jälkeen positiivisesti. Menestystä ei ole herunut senkään jälkeen, mutta viimekertaisessa Turun Toto75-lähdössä tammalle jäi käyttämättömiä voimavaroja. Miss Barbenette on ehdottomasti tauluaan vaarallisempi. (7) LITTLE CONE ei löytänyt viime perjantaina vapaata väylää 3. sisältä. Arborin poika saapui maaliin oikein hyvävoimaisena. Hyvänä päivänään Little Cone kirii säästöreissulla terävästi. Huono lähtöpaikka laskee rankingsijoitusta. (5) RITZY GENE on kierrellyt molemmissa Suomen starteissaan hyväksyttävästi. (3) S.P. PAINTBALL pujotteli Forssassa ihan mukavasti 4. sisältä.
Lähtö 08
A) 11
B) 8,10,6,1,9,7,2,3,5,12,13,4
C) –
PORI –LÄHTÖ. (11) RIBAUDE aloitti kautensa Turun Kultadivisioonassa hyväksyttävällä 500 metrin kirillä 4. ulkoa. Puristus puuttui, mutta ulkoinen olemus oli positiivinen. Niinpä startti vei kaiken järjen mukaan eteenpäin. Joka tapauksessa tämänkertainen lähtö on Ribaudelle niin sopiva, ettei aikansa Derby-voittajalta voi odottaa kuin voittoa. Varsinkin, kun kovimmat kilpakumppanitkaan eivät ole parhaimmillaan. (8) VICKWIRE on esittänyt suojajuoksujen jälkeen positiivisia loppukirejä, mutta läheskään terävimmillään 12-vuotias veteraani ei enää ole. Viimeksi Vermossa Vickwire taipui loppukaarteessa 2. ulkoa. (10) BEER BUDGET aloittaa Sanna Nygårdin käsistä arvoituksena. Voitto olisi pikkuyllätys, mutta totosijaa ajatellen tehtävä on oikein sopiva. (6) WILLIAM STEP ei Teivossa jaksanut taistella kärkisijoista 500 metrin kirillä 2. ulkoa. Ruuna vasta palailee tauolta eikä ole vielä parhaimmillaan, mutta startit vienevät hiljalleen eteenpäin. Askelten osuessa lankulle William Step saattaa napata alussa johtopaikan. (1) QUISLINGin kirivaiheet eivät ole menneet viime aikoina aina sujuvasti. Viimeksi Vermossa Quisling ei riittänyt 3. sisältä, mutta vastus oli kova ja lisäksi raskas rata oli vastaan. Loistopaikalta totosija on täysin realistinen tavoite. (9) SATIN DE SATELLITEn otteista puuttuu tällä hetkellä loistokkuus, mutta totosija on mahdollinen. (7) OPEN WAY on kirinyt viime starteissaan jatkuvasti vahvasti. Open Way on kuitenkin melko verkkainen avaaja, joka kokemattomalla kuskilla jäänee juoksulangalta huonoihin asemiin. Sen jälkeen kärkisijoille nouseminen tulee olemaan vaikeaa.
Lähtö 09
A) 1,2,8
B) 7,13,11,12,14,9,15,6
C) 5,4,3,10,16
Kautensa Seinäjoen lounasravien kakkossijalla aloittanut (1) ANTILOPE HOPE on nopea avaaja, joten lähtöasetelmat ovat mainiot. Smooth Blendin tytär voi hyvinkin hallita juoksun jokaista metriä. Joulukuussa Porissa Antilope Hope siirtyi 4. sisältä 2. ulos 1200 jäljellä ja ylsi neljänneksi 400 metrin kirillä. (2) TIA ZECCA ei samaisessa Porin kilpailussa kyennyt nousemaan esille 800 metrin kirillä 4. ulkoa. Ruuna ei ollut parhaimmillaan, ja sen jälkeen edessä olikin kuukauden mittainen tauko. Edellisen kilpailun voitto tuli johtopaikalta. Tehtävä on sen verran sopiva, että edes paikan johtavan rinnalla ei pitäisi viedä menestymismahdollisuuksia. (8) HERTHA COMPO on tähän tehtävään riittävä hevonen, kunhan vire on tauolta kohdallaan. Kotiradalla Turussa Hertha Compon menestymistä on vaikeuttanut se, että tammalla on tapana kammeta talliportin kohdalla ulkoradoille. Niin tapahtui viimeksikin. (7) YPÄJÄ ASTA eteni viimeksi ensimmäisellä takasuoralla johtopaikalle ja juoksi lopulta 2. sisällä. Tauko kuitenkin näkyi otteissa, eikä tamma jaksanut kunnialla maaliin. Nyt startti kropassa puhti riittänee paremmin maaliin asti. Nopea avaaja saattaa saada nappireissun 2. sisällä. (13) CHOCONETTE CROSS laukkasi viimeksi pahoin lähtöön, muttei ollut muuten yhtään huonompi kuin Teivon voittojuoksussaan. Choco Chip Hanoverin tytär ei ole mikään varsinainen kiertelijä, mutta tehtävä on kuitenkein totosijaa ajatellen sangen sopiva. (11) SHALOM S on kroonikkolaukkuri, jolla olisi kuitenkin potentiaalia nähtyä parempaan. (12) ARCTIC COKTAIL palaa tauolta uusiin käsiin siirtyneenä. (14) BWT TYPHOON tuli viimeksi ihan mukavasti perille 4. ulkoa. Aivan kärkeen yltäminen edellyttäisi kuitenkin pientä lisäryhtiä, sillä nyt luvassa on kiertämistä. (9) HOPE OF DAWN voi yltää totoon, mikäli pääsee tulemaan sujuvasti sisärataa.
Lähtö 10
A) 8,6,5,7
B) 10,2,11,9
C) 1,4,12,3
(8) BLUEHILL’S EAGLE kiertyi Forssassa viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa johtavan rinnalle ja jyräsi 13-kyytisellä kiripuolikkaalla oikein varmaan voittoon. Sisäpuolelta matkaan kiihdyttävät kovimmat vastustajat saattavat tuhlata voimiaan heti alussa, jolloin Kari Venäläisen ajokki on loppukirissä kiinni voitossa. (6) HOLY MOSES oli Vermon Toto65-lähdössä johtopaikalta kelpo kakkonen. Kyseessä on kehityskelpoinen 4-vuotias, joka pystyy ottelemaan kärkisijoista monenlaisella juoksulla. Johtopaikalle tällä kertaa tuskin on asiaa, sillä (5) CHOCO CARAMEL lähtee sisäpuolelta reippaasti. Teemu Toroskan suojatti tuikkasi tauolta paluussaan hyväksyttävästi 4. sisältä, ja startti kropassa Choco Chip Hanoverin pojan pitäisi olla ilman muuta parempi. Lisäksi selkeä pakkaskeli olisi eduksi. Mikäli avaus ei veny pitkäksi, eikä Choco Caramel jää painamaan liikaa ohjille, on sillä täydet menestyssaumat. Myös (7) FRIPONNE FLING osallistuu alkukiihdytykseen. Tiistaina Teivossa Friponne Fling antoi ykkösradalta juoksun alkutahdit ja sitkisteli lopulta 2. sisältä Red Pepper Hoodin jälkeen kakkoseksi. (10) SAICHANIA oli kuukausi sitten matkalla vetämätön, mutta eteni kuitenkin lopulta kirivaiheessa ihan mukavasti neljänneksi. Mahdollinen reipas avaus nostaisi osakkeita. (2) BACKWOOD’S CASH on ollut kahdessa viimeisessään säästöreissulla kohtuullinen. Hyvältä paikalta Wired Pinen tytär voi saada iskuasemat 2. tai 3. sisältä, jolloin totosija ei ole mahdottomuus.
TOTO5 (lähdöt 4-8)
Pieni systeemi
I 5,11,14 (6,2)
II 1,3 (6,5)
III 7 Vekkulan Leevi (10,3)
IV 12 San Marino Wood (11,10)
V 11 Ribaude (8,10)
6 riviä
Suuri systeemi
I 2,3,4,5,6,10,11,12,13,14 (1,9)
II 1,2,3,4,5,6,7 (10,8)
III 2,3,7,8,9,10 (4,6)
IV 12 San Marino Wood (11,10)
V 11 Ribaude (8,10)
420 riviä*0,10 euroa = 42 euroa
Päivän Duo (lähdöt 7-8)
Pieni systeemi
I 12 San Marino Wood
II 11 Ribaude
1 yhdistelmä
Suuri systeemi
I 12 San Marino Wood
II 11 Ribaude
1 yhdistelmä
Troikkavihjeet (lähtö 9)
Pieni systeemi
I 1 Antilope Hope
II 2,7,8,11,12,13
III 2,7,8,11,12,13
30 yhdistelmää*0,50 euroa = 15 euroa
Suuri systeemi
I 1,2,8
II 1,2,7,8,11,12,13
III 1,2,6,7,8,9,11,12,13,14,15
162 yhdistelmää*0,50 euroa = 81 euroa
Vihjeet laati Jouni Toroska
Fintoto.fi
Hippos.fi
Uusin käsiohjelma


Moi!
Aika puuduttavaa luettavaa tuo vihjeosio.Olisiko mahdollista saada tuohon asiantuntijan kommentteja?