Ravit Porissa

13.01.06, TotoTV, Pori



Juoksuselostukset ja maalikamerakuvat

Lähtö 1

RAPSAUS eteni johtavan rinnalta kärkeen 1650 metriä matkaa maaliin. Voitti selvästi ja on asiallisen oloinen varsa, mutta seuraavassa startissa menestys saattaa olla runsaan rahantulon jälkeen tiukassa. PARSA säilytti vauhtinsa 2. sisältä. Kyytiä ei vielä ole, mutta on ihan näppärän oloinen menopeli. KABINETTI-KARI paranteli taustalta loppua kohden asiallisesti asemiaan ja kipusi linjalla kolmanneksi. Olisi taistellut kakkossijasta, mikäli ei olisi menettänyt häiriöstä rytmiään runsaat 700 jäljellä. TOTILON TÄHTI lähti kiertelemään takajoukoista jo neljättä rataa 1200 metriä matkaa maaliin, oltuaan jo sitä ennen kolmannen kiertoradalla. Eteni kärjen tuntumaan kolmannelle radalle 900 jäljellä ja pääsi laskeutumaan 100 metriä myöhemmin 2. ulos. Säilytti vauhtinsa perille asti. SIRON VIRE seuraili kärjen tuntumassa kiertelemättä tasaisesti. HÖMPSY tahkosi tasapaksusti pääosin sisärataa pitkin. SUNDETS ZEB tahkosi keskijoukoissa toista rataa pitkin tasapaksusti. H.S. SIRELLA väsyi kolmannen radan kiertelemiseen. Ei kyllä erityisemmin vakuuttanut. MAIMAT oli oikein huono. ASSAR ei ottanut lainkaan kyytiä. RAIKAS RANE tarpoi hännillä ja oli kelvoton. N.P. JULIA lähti kiertämään 2. ulkoa kolmatta rataa 1250 metriä ennen maalia ja eteni johtavan rinnalle 900 jäljellä. Laukkasi kakkossijan runsas 100 jäljellä. VOPPERON VETO ravasi huonosti ja laukkaili hylkäykseen. Laukkaili jo alleajossa. KIRI-LIISA kiersi heti kolmatta rataa eteenpäin, kunnes eteni johtavan rinnalle 500 metrin juoksun jälkeen. Laukkasi väsyneenä kuudennelta sijalta 750 jäljellä oltuaan matkalla alaspäin. Tuli taustalla kahdeksantena maaliin, mutta hylättiin pitkästä laukasta.

48,5-45,5-(38,0)-38,0


Lähtö 2

TIPSLINGER eteni johtavan rinnalta kärkeen 1450 metriä ennen maalia. Torjui kolmannella puolikkaalla Simply Nightin uhittelut ja piti lopussa varmaan voittoon. IDUN BELL jäi toiselle radalle ilman selkää 1450 metriä ennen maalia. Simply Night kiertyi eteen 950 jäljellä. Idun Bell oli vauhdin kiihtyessä hetken aikaa vaikeuksissa, mutta eteni 500 jäljellä 2. sisälle ja säesti voittajaa perille asti. FIRE BEETLE hakeutui 3. sisältä kuudennelta sijalta kiriin 700 metriä ennen maalia. Tavoitti kärkikolmikon päätöspuolikkaan alkaessa ja matkasi viimeisen kaarteen 2. ulkona. Säilytti vauhtinsa perille asti. Viim. 700 m 17,0. SIMPLY NIGHT iski 4. ulkoa 1300 metriä ennen maalia. Eteni johtavan rinnalle 950 jäljellä ja aloitti hiillostuksen. Taipui kuitenkin itse viimeisen kaarteen lopussa. Viim. 1300 m 19,2. CAPTAIN'S SPONSOR saavutti maksimisijan 2.-3. ulkoa mitenkään loistamatta. GRASSCUTTER tuli keskijoukoissa ihan juosten maaliin. HOPE ON ME ei vakuuttanut 5. sisältä. SARA DE TORO oli huono 4. sisältä. KILLER DANOVER laukkasi erittäin pahoin heti lähdössä. NOELL BRAVE laukkasi pahoin ensimmäisessä kaarteessa. RED WINE laukkasi johtopaikalta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja hylättiin. Ajoi hylättynä joukon hännillä melko tosissaan perille asti, eikä vakuuttanut. MANY THANKS laukkaili hylkyyn jo ensimmäisellä takasuoralla. Ei vaikuttanut muutenkaan hyvältä. BUMERANGI hankki johtopaikan ensimmäisen kaarteen lopussa. Päästi Tipslingerin eteensä 1450 metriä matkaa maaliin. Laukkasi puolimatkassa, mutta selviytyi raville kärjen tuntumassa. Väsyi loppua kohden ja tuli vaisusti kahdeksantena maaliin. Hylättiin jälkikäteen pitkästä laukasta. ROSAWENCH laukkasi ensimmäisen kerran ensimmäisellä takasuoralla. WICTOR HALM peri johtopaikan ensimmäisessä kaarteessa, mutta pilasi pian itsekin laukkaan. MODESTY PEARL väsyi 3. ulkoa niin pahoin, että keskeytti 500 jäljellä.

26,0-25,5-(19,0)-18,0


Lähtö 3

GEYSER F H nousi 5. ulkoa Da Doo Run Runin selässä kolmannelle radalle 600 metriä ennen maalia. Iski viimeisen kaarteen lopussa vapaata rataa ja kiri lopun aivan omaa kyytiään. Jatkoa ajatellen on kuitenkin otettava huomioon, ettei vastus ollut järin kova. ANTON IVER nousi sisäradalta 3. ulos 1200 metriä ennen maalia. Hyökkäsi kolmatta rataa 700 jäljellä ja pääsi laskeutumaan johtavan rinnalle 500 jäljellä. Säilytti vauhtinsa tasaisesti perille asti. PARDON ME haki johtopaikan ensimmäisessä kaarteessa. Taipui loppusuoralla. ALICE ANGEL johti hetken, mutta päästi Pardon Me:n eteensä ensimmäisessä kaarteessa. Oli kirissä melko puhditon. DA DOO RUN RUN aloitti 3. ulkona, mutta Little Julian selkä ei vetänyt yhtään. Lähti kiertämään toisessa kaarteessa taustalta kolmatta rataa. Laskeutui puolimatkan paikkeilla 4. ulos. Havitteli Anton Iverin selkään kolmannelle radalle 600 jäljellä. Ei pystynyt seuraamaan, vaan tuli vain tasapaksusti. ROSE HORNLINE nousi 3. sisältä 2. ulos 1200 metriä ennen maalia. Menetti väsyvässä selässä asemia, jonka jälkeen kiri tilaa saatuaan asiallisesti. Olisi 3. sisällä pysyessään otellut tämän arkisen lähdön totosijoista. HAPPY FLOWER saavutti täydellisen maksimisijoituksen 4.-3. sisältä. MR ALIMARK matkasi pääjoukon hännillä, josta havitteli turhaan Geyser F H:n kantaan kolmannelle radalle 400 jäljellä. Tuli vaisusti perille. SPEEDY PEKKA painoi johtavan rinnalla ohjille, joka edesauttoi väsymistä 500 jäljellä. HUNTER S laukkasi pahoin heti lähdössä. Porukan kiinni ajaminen maksoi lopussa ja Hunter S tuli melko hiljaa maaliin. LITTLE JULIA ei pystynyt pitämään hetkeäkään paikkaansa 2. ulkona, vaan oli heti vaikeuksissa ja romahti loppua kohden vain lisää. Sai lisäksi ep-merkinnänkin. Vältti kuitenkin jostain syystä koelähtöön joutumisen kilpailukunnottomana. FLYING SABLE laukkasi 4. sisältä hylkäykseen 1200 metriä ennen maalia. FERRARI BRUS laukkasi pahoin heti lähtösuoralla.

22,5-21,0-(20,5)-18,0


Lähtö 4

VICTOR FOG iski avauspuolikkaan kohdalla 2. ulkoa ja haki johtopaikan 1500 metriä matkaa maaliin. Oli jälleen kerran mainio ja irtosi helppoon voittoon. MAGIC VON BLEND torjui melko reippaassa avauksessa muut, kunnes pelisuosikki Victor Fog tuli rinnalle 1500 metriä matkaa maaliin. Tuli 2. sisältä juosten perille asti ja piti varmaksi kakkoseksi. STONE CAPES BUCK hakeutui viimeisen kaarteen lopussa 3. sisältä 2. ulos. Meinasi mennä nurin, kun palasi loppusuoralla jyrkästi takaisin sisäradalle. Kiristi kuitenkin vielä tämän jälkeen tahtiaan ja ylsi kolmanneksi. I'M FOR EVER hakeutui 4. ulkoa Quick Boyn selässä kolmannelle radalle 700 metriä ennen maalia. Kiri tasaisesti vauhtinsa loppuun asti säilyttäen. Viim. 700 m 16,4. QUICK BOY tunki ensimmäisen kaarteen lopussa ahtaasti 3. ulos. Hyökkäsi kolmatta rataa 800 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle 350 jäljellä. Väsyi kuitenkin loppusuoran alussa. OSCAR ARNIE tavoitteli hetken johtopaikkaa, muttei onnistunut, vaan jäi toiselle radalle ilman selkää. Sai Agentsin eteensä vajaat 1300 jäljellä. Menetti todennäköisesti rahasijan jäätyään viimeisessä kaarteessa hetkeksi väsyvään selkään. JULA VÄSTERÅS nousi 4. sisältä viimeisellä takasuoralla 3. ulos. Havitteli I'm For Everin selkään kolmannelle radalle 400 jäljellä, muttei pystynyt seuraamaan. AGENTS iski 3. ulkoa 1400 metriä matkaa maaliin ja eteni runsas 100 metriä myöhemmin johtavan rinnalle. Optimistinen ajosuoritus oli turhaa, sillä Agents väsyi pahoin 400 jäljellä. FIRST FLIGHT oli huono 5. sisältä. ONE TO PLAY laukkasi häirittynä ensimmäisen kaarteen lopussa ja tippui 3. ulkoa 5. ulos. Lähti kiertämään kolmatta rataa päätöskierroksen alussa, mutta pilasi uuteen laukkaan runsaat 800 jäljellä.


15,5-20,5-(21,0)-15,0


Lähtö 5

TOUCHE DU GULL iski 2. ulkoa 700 metriä ennen maalia. Eteni johtavan rinnalle 550 jäljellä ja painui kärkeen 450 jäljellä. Jatkoi selvään voittoon. SUNDAY QUE hyökkäsi 4. ulkoa Lucas Bonesin selässä 700 jäljellä. Ei pysynyt aivan kannassa, mutta pääsi laskeutumaan 400 jäljellä toiseksi hevoseksi toiselle radalle ja säilytti mukavasti vauhtinsa perille asti. Viim. 700 m 14,6. COUNT MYSTERY nousi kierros jäljellä 6. sisältä 5. ulos. Kiri viimeiset 700 metriä Sunday Quen vanavedessä hyväksyttävästi. GIANT EGO matkasi 4. sisällä. Sai taustalta tilaa 300 jäljellä ja kiri hyväksyttävästi. LOVELACE sai 3. sisältä tilaa vasta loppusuoralla. Tuli sen jälkeen juosten. MR CREDIT oli puhditon 2. sisältä. DOHLE NICC oli tasainen kirissä 5. sisältä. LUCAS BONES hyökkäsi 3. ulkoa Touche Du Gullin selässä 700 metriä ennen maalia. Pääsi laskeutumaan 500 jäljellä toiselle radalle ilman selkää, mutta laukkasi kakkossijalta 300 jäljellä ravin kadottua. Vaikutti siltä, ettei olisi nappiin menneestä juoksusta huolimatta pystynyt haastamaan Touche Du Gullia. LISBLEND väsyi johtopaikalta 500 jäljellä. Viim. 400 m 22,5. WINTERWIND ei satsannut lähtöön, mutta ajautui silti johtavan rinnalle. Ei ollut parhaimmillaan ja alkoi olla vauhdin kiihtyessä viimeisellä takasuoralla heti vaikeuksissa. DANNY DELL laukkasi heti lähdössä pitkäksi.

15,5-19,0-(19,5)-14,5


Lähtö 6

VEERAN PEHTOORI kipusi toista rataa pitkin vähitellen eteenpäin ja eteni kärkeen 1300 metriä matkaa maaliin. Karkasi kirissä suvereeniin voittoon ja oli mainio. JORKEN PAROONI jäi 1300 metriä ennen maalia toiselle radalle ilman selkää. Tuli tällä kertaa oikein rehdisti perille asti ja oli hyvä kakkonen, vaikka Veeran Pehtoori lopussa irtosikin. HEIAN tuli 2. ulkoa juosten loppuun asti. Viim. 400 m 26,8. JONNAN PRINSESSA sai 3. sisältä tilaa vasta aivan loppumetreillä, jotka tuikkasi mukavasti, muttei aivan ehtinyt totoon. MIKAEL L lähti kiertämään 5. ulkoa kolmatta rataa 1200 metriä ennen maalia. Kipusi kärkiparin tuntumaan 900 jäljellä. Punnersi kolmatta rataa pitkin mukavasti perille asti. JENGA latasi vauhdilla keulaan. Veeran Pehtoori eteni kärkeen 1300 metriä ennen maalia ja Jenga jatkoi 2. sisällä. Taipui viimeisen kaarteen lopussa ja tuli vaisusti maaliin. ROSMIKKI nousi 3. ulkoa Mikael L:n selkään kolmannelle radalle 950 metriä ennen maalia. Hakeutui 450 jäljellä jo neljännelle radalle, mutta taipui hieman. ROKERI matkasi 4. sisällä. Laukkasi taustalla 300 jäljellä. HELMIN ROOPE kohottautui 4. ulkoa Rosmikin selässä kolmannelle radalle 950 metriä ennen maalia. Laukkasi takajoukoissa runsaat 600 jäljellä, kun ei ollut edennyt yhtään. AKLEIJA laukkasi lähtösuoran lopussa kärjen tuntumasta, jonka jälkeen matkasi porukan hännillä. Alkoi pudota porukasta jo viimeisellä takasuoralla. ROSVILI nousi viimeisellä takasuoralla 5. sisältä 3. ulos. Pilasi laukkaan 600 metriä ennen maalia.

24,5-29,5-(31,0)-24,0


Lähtö 7

HIGH LEVEL kohottautui 5. ulkoa Bolets Dunderin selässä kolmannelle radalle 700 metriä ennen maalia. Iski loppusuoran alussa viidettä rataa ja kiri loppua hurjasti tuulispään lailla ja ehti vielä varmaan voittoon. Viim. 400 m 13,4. HARALD HALM avasi lujaa keulaan ja oli hyvä kakkonen. CYMBAL B.L. jäi pussiin 2. sisälle. PAVAROTTI HORNLINE kiersi kolmatta rataa, kunnes pääsi laskeutumaan johtavan rinnalle 1400 metriä matkaa maaliin. Sinnitteli mukavasti neljänneksi. GOAL SAFIR teki 3. ulkoa tasaisen kelvon 700 metrin kirin, muttei saanut otetta aivan terävimpään kärkeen. Viim. 700 m 15,5. CALLELA E-MAIL nousi 3. sisältä viimeisen kaarteen lopussa 2. ulos. Ei päässyt tulemaan vapaasti, mutta vaikutti, ettei varaa jäänyt juurikaan käyttämättä. BALTIC BAILIFF tuikkasi loppumetreillä hieman 4. sisältä, muttei aivan yltänyt rahoille. BOLETS DUNDER nousi 4. ulkoa Goal Safirin selässä kolmannelle radalle 700 metriä ennen maalia. Hakeutui 300 jäljellä jo neljännelle radalle, mutta taipui pian. Viim. 700 m 16,5. SILVER QUALITY pysyi hännillä 6. ulkoa. Näytti hyväksyttävältä, joten parantanee seuraavaan starttiin. EX TRACY lähti lujaa liikkeelle, mutta laukkasi kakkossijalta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. CARL BRUS sai toiselle radalle selän eteensä 1400 metriä matkaa maaliin. Laukkasi väsyneenä 300 jäljellä. MOPO laukkasi pian lähdön jälkeen pitkäksi.

13,5-17,5-(18,0)-14,5


Lähtö 8

NASCARS LINUS voitti koko matkan johdon jälkeen oikein varmasti. PAVEI marssi ulkoratoja pitkin koko matkan eteenpäin. Pääsi laskeutumaan johtavan rinnalle vasta 550 metriä ennen maalia. Tuli vahvasti perille asti, muttei pystynyt haastamaan keulasta voittanutta Nascars Linusta. ANTSAN AURORA lähti kiertämään 5. ulkoa kolmatta rataa 1300 metriä ennen maalia. Laukkasi 650 jäljellä ja menetti hieman asemiaan. Tuli taas raville selvittyään loppumatkan tasaisen vahvasti ja tavoitti selvästi kärkeä, vaikka hapuili vielä loppusuoran alussa. Viim. 400 m 31,6. JÄMPTI säilytti vauhtinsa 3. sisältä. TAAJANVILI tuli 2. ulkoa viimeiset 650 metriä tasaisesti kolmatta rataa pitkin. Viim. 600 m 34,1. H.V. TURINA antautui kirissä johtavan rinnalta. Viim. 400 m 38,5. APIN AAPELI taipui täysin 4. sisältä. VINKKELIN VIIVA laukkasi kaukana hännillä 650 metriä matkaa maaliin. Ei esittänyt mitään positiivista. MERKIN LENTO laukkasi lähtösuoralla, eikä esittänyt jatkossakaan mitään positiivista. HOVI-ÄSSÄ taittoi taivalta johtavan takana. Laukkasi loppusuoran alussa kolmannelta sijalta hieman kärkikaksikosta jääneenä. VENLIINA laukkasi alussa havitellessaan johtopaikkaa. Lähti kiertämään 6. ulkoa selässä kolmatta rataa 1300 metriä ennen maalia, mutta laukkasi puolimatkassa. Laukkasi vielä hännillä päätöskierroksen aikana. SUVIN SUHINA laukkasi neljänneltä sijalta ensimmäisessä kaarteessa. TUMA laukkasi 5. sisältä 1100 jäljellä. JÄÄMIES laukkasi 3. ulkoa 1150 metriä ennen maalia, kun vaikutti olevan jo lievissä vaikeuksissa.

40,0-37,0-(35,5)-32,0


Lähtö 9

TRUE BLUE HOOD eteni kolmannen radan kautta toiselle radalle ilman selkää 500 metrin juoksun jälkeen ja kipusi johtohevosen rinnalle kierros juostuna. Eteni kärkeen 450 jäljellä ja piti varmaan voittoon. Muuten hyvä esitys, mutta ravasi viimeisen kaarteen epävarmasti. LADY PRIVILEGED nousi 2. sisältä 2. ulos 600 metriä ennen maalia. Sai vapaan radan eteensä 450 jäljellä ja kiritti voittajaa mukavasti. MR FOGGY nousi 3. sisältä 600 metriä ennen maalia 3. ulos ja tuli tasaisesti perille asti. SLYBOWL CLASSIC matkasi 5. sisällä. Pääsi lopulliseen kiriinsä viimeisen kaarteen lopussa ja näytti nousevan kolmanneksi, mutta jämähti kuitenkin loppumetreillä Mr Foggyn rinnalle. HILDA HALM lähti kiertämään 5. ulkoa Arctic Barin selässä kolmatta rataa vajaat 800 jäljellä. Tuli hyväksyttävästi perille asti. Viim. 700 m 17,8. ARCTIC BAR teki 4. ulkoa asiallisen vajaan 800 metrin mittaisen kirin. JACK BAIT lähti yllättäen True Blue Hoodin takaa 2. ulkoa kolmannelle radalle 700 metriä ennen maalia. Eteni kärkiparin rinnalle, mutta väsyi kärjen tuntumasta viimeisen kaarteen lopussa. True Blue Hoodin selkään jääminen olisi väkisinkin tuottanut paremman lopputuloksen. Vastustajiin olisi syytä perehtyä jo etukäteen! Viim. 700 m 21,0. OURA'S CAPTAIN saavutti maksimisijan 4. sisältä, vakuuttamatta lainkaan. TEXMERE laukkasi lähtösuoralla pahoin. POLAR LIGHT oli 7. sisältä koko ajan vetämätön. REMY'S COCKTAIL ei esittänyt mitään 6. sisältä. DOCTOR'S JANE taipui johtopaikalta päätöspuolikkaan alkaessa. Laukkasi rahasijan 100 jäljellä. RIVER ATTRACTIVE laukkasi pahoin pian lähdön jälkeen ja jatkossa hännillä lisää. UNRULY ANEMON laukkasi lähdössä, jonka jälkeen juoksupaikka löytyi 3. ulkoa. Taipui kahdeksanneksi ja tuli kaiken lisäksi hylätyksi edistävästä laukasta.

23,5-23,0-(18,0)-18,5


Lähtö 10

CARIBBEAN ROCKET nousi 3. sisältä toiselle radalle 500 metrin juoksun jälkeen ja tavoitteli hetken keuloja. Oli onnekas Vendin laukattua johtavan takaa lyhyesti 1400 metriä ennen maalia, jonka jälkeen pääsi laskeutumaan 2. sisälle. Nousi 300 jäljellä 2. ulos, hyökkäsi loppusuoralle tultaessa kolmatta rataa ja kiri varmaan voittoon melko arkisessa lähdössä. FIFTY'S NIGHT oli loppumetreillä keulasta aseeton Caribbean Rocketin kirin edessä. VENDI laukkasi johtavan takaa lyhyesti 1400 metriä ennen maalia ja putosi 3. sisälle. Seuraili maksimisijoitukseen ja voi seuraavassa startissa olla kahden peräkkäisen totosijan ansiosta ylipelattu. BEAST OF BURDEN laukkasi heti lähdössä, kuten teki myös uusitulla yrityksellä. Juoksi laukkansa jälkeen joukon hännillä 6. sisällä. Yritti viimeisellä kierroksella edetä kahta sisärataa pitkin, mutta jäi mukavan oloisena pussiin. Jätti tämän lähdön hevosista itsestään parhaan kuvan. DOUBLE JOKER lähti ajamaan 3. ulkoa kolmatta rataa pitkin kohti kärkeä 1150 metriä matkaa maaliin. Eteni johtavan rinnalle runsaat 900 jäljellä. Taipui hieman loppusuoran alussa. BARBELINDA hakeutui 3. ulkoa Sahara Robustin selkään kolmannelle radalle 850 metriä ennen maalia. Säilytti vauhtinsa tasaisesti perille asti. Viim. 700 m 18,3. SAHARA ROBUST hapuili alussa lyhyesti. Lähti kiertämään joukon hänniltä 5. ulkoa kolmatta rataa runsaat 1200 jäljellä. Pääsi laskeutumaan viimeisen puolikkaan alussa 2. ulos, mutta menetti loppua kohden hieman asemiaan. Ei koskaan luovuttanut kokonaan, mutta oli kuitenkin lievä pettymys. CUTE REGAL ei päässyt tulemaan 4. sisältä loppumetreillä sujuvasti, mutta varaa ei vaikuttanut juurikaan jäävän. R.R. SAHBRINA ei vakuuttanut kirissä 5. sisältä. PEDRO BUTCH juoksi välillä toista rataa ilman selkää, välillä 2. ulkona. Ei mitenkään vakuuttanut. JONATHAN GARETTE oli huono 4. sisältä. DDA ONE GOLD STAR laukkasi 4. sisältä ensimmäisen kaarteen lopussa.

23,5-22,5-(21,0)-17,0



 Etusivulle     Takaisin     Tulosta